Tervetuloa kotisivuillemme!

Kennel Red-Deego on lahtelainen kotikennel, jossa koirat saavat pienestä pitäen olla mukana kaikissa arkisissa askareissa. Nykyinen päärotumme on valloittava shih tzu, mutta teemme paraikaa tuttavuutta myös chihuahuaoiden ja kingcharlesinspanieleiden kanssa tavoitteenamme näiden mainioiden rotujen kasvattaminen.

Kennel Red-Deegon taustalla on meidän kahden siskoksen noin 17 vuoden mittainen kokemus koiranäyttelytoiminnasta, ja shih tzuja olemme kasvattaneet pian viiden vuoden ajan. Muutoin koirat, kissat ja vähän pienemmätkin eläinystävät ovat kuuluneet elämäämme aina varhaisesta lapsuudesta saakka, ja nykyään myös päivätyömme kissa- ja koiratarvikkeita myyvän ketjun palveluksessa tukee osaltaan harrastustamme.

Jalostustoiminnassa emme pyri pelkkään näyttelymenestykseen, vaan teemme parhaamme, jotta jokainen kasvattamamme koira olisi terve, hyväluonteinen ja mahdollisimman pitkäikäinen seuralainen. Kulloinenkin pentutilanne selviää parhaiten ottamalla meihin suoraan yhteyttä, mutta vähintään suuntaa antavaa tietoa saatavuudesta löytyy myös pentusivulta sekä uutisista. Koirien kanssa touhuaminen tahtoo vain viedä sen verran aikaa, ettemme välttämättä ehdi päivittämään sivustoamme niin usein kuin haluaisimme.

Koiraterveisin,
Irina ja Kirsikka

Vieraskirja
Kirjoita  Selaa